Pohjolan naiset - metsästäjien jälkeläisiä?

Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän huomaan yhden piirteen meissä suomalaisissa naisissa - olemma suoraan alenevassa polvessa metsästäjiä. Kanssasisaremme Ranskassa ja Argentiinassa ovat tottuneet, että heitä metsästetään, mutta meillä Pohjolassa sen metsästämisen hoidamme me naiset.

Suomessa klubejen tanssilattiat muuttuvat taistelukentäksi, jossa viidakon kaikki naaraat taistelevat paikan komeimmasta uroksesta. Uroksen huomiota yritetään kiinnittää itseen mitä uskomattomimmin keinoin, mutta ehkä yleisin tyyli on tarttua tuumasta toimeen ja mennä höpöttelemään tai kiemurtelemaan suoraan uhrin eteen. Riippuen uhrista, keinot puravat tai sitten eivät. Jos eivät, niin seuraavan saaliin perään, mikäli potentiaalisia riittää. Tottahan toki jotkut kuitenkin tykästyvät vain valioyksilöihin.

Mielenkiintoinen asettelu kuitenkin syntyy, kun nämä metsästäjänaaraat saatetaan vieraaseen ympäristöön. Siellä eivät välttämättä pädekään samat viidakonsäännöt, vaan metsästäjänaaraista koitetaan tehdä uhreja. Mutta villieläin kun sisällä asuu, niin nämä naaraat tuppaavat pistämään urosten päät sekaisin. Olisi mukava nähdä, milloin nämä naaraat luopuvat metsästämisestä.

Olkaapa siis varuillanne pojat, näitä metsästäjiä näkee nimittäin jo ympäri maailmaa. Eikä vain baareissa, vaan pohjolan metsästäjät valloittavat myös muualla.

Tämä tyttö lähteekin tästä nyt myöskin metsästämään - tällä kertaa kylläkin hyviä arvosanoja. À la prochaine!

Kulttuurishokkia - koti-ikävä

Tällänen tulisi tarpeeseen

Loma oli ja loma meni. Se toi myös mukanaan jotain ihmeellistä - koti-ikävän. Siis ihan kunnon koti-ikävän. Haaveilen vaan ihmisten tapaamisesta ja jouluruuasta. Noh onneks mul on tossa glögipullo ja enkelisuklaata odottamassa pikkujouluja ;)

Ei siinä koti-ikävässä muuten mitään ihmeellistä, mutta tää on ensimmäinen kerta koskaan, että mulla on tällänen koti-ikävä. En yleisesti ole ikävöivää tyyppiä, lähinnä sellasta "JEEEE, kaikkiii uusii juttui ja paikallista elämää"-tyyppiä, mutta nyt kaikki on kääntynyt ihan päälaelleen. Oon ihan MAMAAAAAAAAA HALUUN KOTIIIIN!! Kaipa mulla on vaan liian ihania ihmisiä Suomessa/maailmalla odottamassa ;)

Mutta tosisssaan kun puhutaan, tää koti-ikävä uskoakseni pääsi kehittymään siitä, että olen ensimmäistä kertaa ollut ihan kunnolla yhteydessä ihmisiin kotopuolessa, skypettäny viikottain jne. Mutta ei sekään vielä mitään, mutta kun piti mennä ja nähdä ihmisii lomilla, nyt on vaan ikävä :)

Edellisestä vaihdosta muistan kyllä parikin kertaa, kun koti-ikävä pääsi yllättämään - alussa ja tammikuussa. Alussa ikävöi kotona olevii kavereita, koska ei tuntenut vielä uudesta maasta ketään. Tammikuu taas oli surun kuukausi kavereiden palattua kotiin ja uuden vuoden alettua ei ihan niin vauhdikkaissa merkeissä :D o nyt tunnen ihmisii kyllä ihan mukavasti ja uusi vuosikaan ei oo vielä ovella niin hmm.

Mutta tästä koti-ikävästä tuli mieleen erään semester-vaihtarin kysymys siitä, että aina orientaatioleireillä puhutaan vuosioppilaitten mielialakäyrästä - siitä miten tunteet muuttuu vuoden aikana - mutta mitäs sitten tapahtuu, kun lähteekin vaihtoon vain puoleksi vuodeksi. Tapahtuuko kaikki tunnehärpäkkeet sitten vain nopeammassa tahdissa vai jääkö joitain vaiheita välistä?

Jouluisin terkuin I

LOMA!

Hyttyset seuras mua eteläänkin!

Olipa kerran loma, jonka kaikki kaksi viikkoa menivät niin että hupsista vaan.

Tätä lomaa seurasi koulupäivä, joka oli aika karu paluu todellisuuteen. Ei enää Madridia ja kultia tai omaa isäntäperhettä vaan oma ihana kimppakämppä, josta kaikki muut, lomattomat, nyt sattuivat olevan töissä, kun tulin kotiin.

No mutta, vaikka säät nyt olivat mitä olivat, Madridin vieressä vuorillakin -2,5C (ja kaikki kun puhuu aina et Epsanjassa on lämmintä!!!), niin loma on kuitenkin aina loma.

Tässä sen tähden terkkuja Madridista ja Pausta!

Madridissa naminamikinkkupalat kutsuivat mua koko ajan syömään niitä ja Paussa nyt sattui ja tapahtui vaikka mitä.
Ei ikinä olisi uskonu heräävänsä päivään, jossa käsi nousee haudasta (joskin haudanvalmistelun seurauksena), ja mamma opettaa muksuaan kädestä pitäen pissimään keskelle kaupungin keskeisintä aukiota mitään häpeilemättä. Mut ei siinä mitään, onneksi pikkupojan velikin oppi siinä ohessa mihin pitää pissata - ja kaupungin kulmilla pissaajien sukupolvi on taas pelastettu.

Etten nyt saa teitä kaikkia ihan huippukateellisiksi, niin jätän ruuat nyt kuvailematta tässä. Loppuun saatte kuitenkin maistaa palan Madridin ja Paun tunnelmia :)

Bisous

PAU:

Ensimmäinen pisupaikka

Ilmanen hali :)

Blondit

Oma koti kullan kallis

Olihan ne vuoretkin vielä paikoillaan

MADRID:

Joku oli ottanut mun kämppiksen tyylin ;)

Tehtiin pieni roadtrip vuorille.

Paikallinen harakka