Kulttuurishokkia - koti-ikävä

Tällänen tulisi tarpeeseen

Loma oli ja loma meni. Se toi myös mukanaan jotain ihmeellistä - koti-ikävän. Siis ihan kunnon koti-ikävän. Haaveilen vaan ihmisten tapaamisesta ja jouluruuasta. Noh onneks mul on tossa glögipullo ja enkelisuklaata odottamassa pikkujouluja ;)

Ei siinä koti-ikävässä muuten mitään ihmeellistä, mutta tää on ensimmäinen kerta koskaan, että mulla on tällänen koti-ikävä. En yleisesti ole ikävöivää tyyppiä, lähinnä sellasta "JEEEE, kaikkiii uusii juttui ja paikallista elämää"-tyyppiä, mutta nyt kaikki on kääntynyt ihan päälaelleen. Oon ihan MAMAAAAAAAAA HALUUN KOTIIIIN!! Kaipa mulla on vaan liian ihania ihmisiä Suomessa/maailmalla odottamassa ;)

Mutta tosisssaan kun puhutaan, tää koti-ikävä uskoakseni pääsi kehittymään siitä, että olen ensimmäistä kertaa ollut ihan kunnolla yhteydessä ihmisiin kotopuolessa, skypettäny viikottain jne. Mutta ei sekään vielä mitään, mutta kun piti mennä ja nähdä ihmisii lomilla, nyt on vaan ikävä :)

Edellisestä vaihdosta muistan kyllä parikin kertaa, kun koti-ikävä pääsi yllättämään - alussa ja tammikuussa. Alussa ikävöi kotona olevii kavereita, koska ei tuntenut vielä uudesta maasta ketään. Tammikuu taas oli surun kuukausi kavereiden palattua kotiin ja uuden vuoden alettua ei ihan niin vauhdikkaissa merkeissä :D o nyt tunnen ihmisii kyllä ihan mukavasti ja uusi vuosikaan ei oo vielä ovella niin hmm.

Mutta tästä koti-ikävästä tuli mieleen erään semester-vaihtarin kysymys siitä, että aina orientaatioleireillä puhutaan vuosioppilaitten mielialakäyrästä - siitä miten tunteet muuttuu vuoden aikana - mutta mitäs sitten tapahtuu, kun lähteekin vaihtoon vain puoleksi vuodeksi. Tapahtuuko kaikki tunnehärpäkkeet sitten vain nopeammassa tahdissa vai jääkö joitain vaiheita välistä?

Jouluisin terkuin I