Kämppikset

"Aika kuluu nopsaan, kun paljon tapahtuu. Nopeemmin kuin hoksataan, se iltaan rauhoittuu.."

Näin lauletaan Sinisen talon nallessa. Totuuden nimissä en koskaan pitänyt ohjelmasta, vaikka katsoinkin sitä pienenä, mutta siinä tunnarissa oli jotain tarttuvaa - siinä oli totuutta. Neljän kuukauden vaihto nimittäin kului todella nopeasti, vaikka välillä aika tuntuikin laahustavan kuten silloin, kun en esimerkiksi löytänyt suomalaisten reseptien aineksia kaupoista tai tuntui yksinäiseltä. Mutta varsinkin viimeinen kuukausi oli aikamoista laukkaa, sillä toisinaan pelkäsin kauhulla, että aika ei riitä mihinkään, enkä näe enkä koe Pariisia tarpeeksi ja toivoin, että voisin jäädä pitemmäksi aikaa, joten "täytyihän" minun tehdä kaikki osoittaakseni tämä vääräksi.

Siksi vaihtoni viimeinen kuukausi kului kuin lennossa. Kävin Belgiassa, Madridissa, crêperiessä, La Rochellessa, riitelin, sovin, söin hyvää ruokaa, nautin hyvästä seurasta, järjestin pikkujoulut, nautin elämästä ja tein mielettömän määrän kouluhommia, joista suurin ylpeyden aiheeni on 52-sivuinen Dashboard Managing People -kurssille. Mutta mikä parasta, tutustuin paremmin ihmisiin. Minulle ihmiset ovatkin kaikki kaikessa. Vaikka joku paikka olisi ulkoisesti kuinka upea tahansa ja kaiken tulisi olla täydellistä, mutta tuntee olonsa yksinäiseksi tai jos ihmisien kanssa ei viihdy, ei paikkaa voi tuntea kodikseen. Onneksi minulla kävi kuitenkin tuuri ja sain "perheen", kämppikseni, joita minun on jo ikävä. Ilman heitä minulla ei olisi ollut kodikas olo, enkä olisi syönyt "perheillallisia". Kiitos heille jokaisesta Wii-pelistä, illallisesta ja pienistä sanoista, jotka poistivat yksinäisyyteni tunnetta tai ikävää. Kaikki elämässä on kuitenkin kiinni pienistä teoista.

Nyt päivä kuitenkin kääntyy iltaan, kuten tämän bloginkin kohtalo. Palasin takaisin Suomeen jo joulukuussa, mutta rauhoittuminen tuntui vaikealta, kuten kiireisten päivien jälkeen tuppaa tapahtumaan. Nyt ikävä, yksinäisyyden tunteet ja muu paluushokki kuitenkin alkavat viimein väistyä, ja päivät rauhoittua iltaan. Alan päästä kiinni Suomen arkeen ja hyväksyä paluuni. Mutta kuten tapahtumarikkaan päivän jälkeen tapahtuu, minulla on sydän muistoja ja ihania ihmisiä täynnä. Haluankin kiittää teitä lukijoita kiinnostuksestanne ja sanoa "heihei". Tämä blogi rauhoittuu nyt iltaan, mutta kuten me nuoret tiedämme: Ilta saattaa olla päivän loppu, mutta silti mahdollisuuksia täynnä! ;)

Nauttikaamme siis vuorokauden mukanaan tuomista iloista, joka hetkestä. Kiitos teille, kiitos kämppiksilleni ja kiitos kaikille, jotka olivat osallisina tässä hienossa vaihtokokemuksessa. 
Ja eihän sitä koskaan tiedä mitä yö tuo tullessaan, ehkä myös jotain muistoja ja uutisia tähänkin blogiin myöhemminkin ;)






PS. Mikäli jäi vielä matkakuume päälle tai kuvat maailmasta kiinnostavat, tässä ajankuluksi valokuvablogini:

http://worldisalwaysbeautiful.blogspot.fi/

"My stories run up and bite me on the leg - I respond by writing down everything that goes on during the bite. When I finish, the idea lets go and runs off." -Ray Bradbury