Kaiken näköisiä tallaajia täältäkin löytyy, Osa 1

Pariisi kun suurkaupunki on, tänne mahtuu ties minkä näköistä tallaajaa. Jo pelkästään eri kaupunginosien erot ovat valtavat. Sen tähden täytyy myöntää, etten ole tavannut kaikista tyypeistä vasta kuin murto-osan. Silti haluan jakaa teidän kanssanne tähän mennessä kiinnostavimmat tyypit, joihin olen törmännyt pääasiassa täällä La Defensessa:

Tyyppi 1: Peräänjuoksevat naistennaurattajat

Tyyppi 2: Kerjäläiset

Alatyyppi: Omituiset kerjäläiset: puhutko englantia

Tyyppi 3: Business ihmiset

La Defense, kotikulmani ja Ranskan liike-elämän ja pääkonttorien keskus, on joka aamu pullollaan töihin rientäviä liikemiehiä ja -naisia. Väriä tänne kuitenkin tuovat erilaiset mukaa vilahtavat ihmistyypit. Konttorien nurkillä istuskelee kerjäläisiä, joilla on edessään kyltti "J'ai faim, donnez-moi des sous." 

Jotkut ovat kuitenkin kehittäneet mielenkiintoisemman tavan kerjätä: puhua englantia. Kerran tullessani koulusta kotiin eräs pukuun pukeutunut mies istui penkillä ja kysyi, puhunko englantia. Tietenkin vastasin myöntävästi, vaikka vieraille miehille ei saisikaan puhua. Tämä kyseinen mies alkoi höpöttää kaikkea kuoleesta vaimostaan Kanarian lomiin. Lopulta hän kysyi, että olisiko minulla antaa ruokaa hänelle, sillä hän ei kuulemma ollut nukkunut eikä syönyt päiviin. Mikäs siinä, täällä kerjäläisilläkin on näköjään tyylia. Sillä tämä mies on istunut samaisella penkillä puku päällään useampanakin kertana.

Tällä samaisella paluumatkalla sain tutustua myös toiseen tyyppiin: Peräänjuokseviin naistennaurattajiin. Kävelin lupsakasti, mutta mitään sanomattomasti takaisin koulusta kotiin ohittaen ihmisiä kuten tavallisestikin. Huomasin ikkunasta, että eräs poika oli unohtanut jotain luokseen ja kääntyi kannoillaan. Tämä mies kuitenkin juoksi perääni ja sanoi, että hänestä olen nätti ja että han halusi vain sanoa sen. Kiitin. Siinä sitten hetki rupateltiin kunnes molempien oli mentävä.

Kotiin päästyäni kerroin tapahtuneesta ihmeissäni kämppikselleni, koska eihän tällaistä tapahdu Suomessa. Kämppikseni vain tuhahti, että noitahan riittää, niille pitää vaan sanoa "kiitos" ja jatkaa matkaansa.

Tämä tapaus ei siis ollut ainut laatuaan, kuten eivät muutkaan pariisilaiset ihmistyypit.