Pohjolan naiset - metsästäjien jälkeläisiä?

Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän huomaan yhden piirteen meissä suomalaisissa naisissa - olemma suoraan alenevassa polvessa metsästäjiä. Kanssasisaremme Ranskassa ja Argentiinassa ovat tottuneet, että heitä metsästetään, mutta meillä Pohjolassa sen metsästämisen hoidamme me naiset.

Suomessa klubejen tanssilattiat muuttuvat taistelukentäksi, jossa viidakon kaikki naaraat taistelevat paikan komeimmasta uroksesta. Uroksen huomiota yritetään kiinnittää itseen mitä uskomattomimmin keinoin, mutta ehkä yleisin tyyli on tarttua tuumasta toimeen ja mennä höpöttelemään tai kiemurtelemaan suoraan uhrin eteen. Riippuen uhrista, keinot puravat tai sitten eivät. Jos eivät, niin seuraavan saaliin perään, mikäli potentiaalisia riittää. Tottahan toki jotkut kuitenkin tykästyvät vain valioyksilöihin.

Mielenkiintoinen asettelu kuitenkin syntyy, kun nämä metsästäjänaaraat saatetaan vieraaseen ympäristöön. Siellä eivät välttämättä pädekään samat viidakonsäännöt, vaan metsästäjänaaraista koitetaan tehdä uhreja. Mutta villieläin kun sisällä asuu, niin nämä naaraat tuppaavat pistämään urosten päät sekaisin. Olisi mukava nähdä, milloin nämä naaraat luopuvat metsästämisestä.

Olkaapa siis varuillanne pojat, näitä metsästäjiä näkee nimittäin jo ympäri maailmaa. Eikä vain baareissa, vaan pohjolan metsästäjät valloittavat myös muualla.

Tämä tyttö lähteekin tästä nyt myöskin metsästämään - tällä kertaa kylläkin hyviä arvosanoja. À la prochaine!

Kulttuurishokkia - koti-ikävä

Tällänen tulisi tarpeeseen

Loma oli ja loma meni. Se toi myös mukanaan jotain ihmeellistä - koti-ikävän. Siis ihan kunnon koti-ikävän. Haaveilen vaan ihmisten tapaamisesta ja jouluruuasta. Noh onneks mul on tossa glögipullo ja enkelisuklaata odottamassa pikkujouluja ;)

Ei siinä koti-ikävässä muuten mitään ihmeellistä, mutta tää on ensimmäinen kerta koskaan, että mulla on tällänen koti-ikävä. En yleisesti ole ikävöivää tyyppiä, lähinnä sellasta "JEEEE, kaikkiii uusii juttui ja paikallista elämää"-tyyppiä, mutta nyt kaikki on kääntynyt ihan päälaelleen. Oon ihan MAMAAAAAAAAA HALUUN KOTIIIIN!! Kaipa mulla on vaan liian ihania ihmisiä Suomessa/maailmalla odottamassa ;)

Mutta tosisssaan kun puhutaan, tää koti-ikävä uskoakseni pääsi kehittymään siitä, että olen ensimmäistä kertaa ollut ihan kunnolla yhteydessä ihmisiin kotopuolessa, skypettäny viikottain jne. Mutta ei sekään vielä mitään, mutta kun piti mennä ja nähdä ihmisii lomilla, nyt on vaan ikävä :)

Edellisestä vaihdosta muistan kyllä parikin kertaa, kun koti-ikävä pääsi yllättämään - alussa ja tammikuussa. Alussa ikävöi kotona olevii kavereita, koska ei tuntenut vielä uudesta maasta ketään. Tammikuu taas oli surun kuukausi kavereiden palattua kotiin ja uuden vuoden alettua ei ihan niin vauhdikkaissa merkeissä :D o nyt tunnen ihmisii kyllä ihan mukavasti ja uusi vuosikaan ei oo vielä ovella niin hmm.

Mutta tästä koti-ikävästä tuli mieleen erään semester-vaihtarin kysymys siitä, että aina orientaatioleireillä puhutaan vuosioppilaitten mielialakäyrästä - siitä miten tunteet muuttuu vuoden aikana - mutta mitäs sitten tapahtuu, kun lähteekin vaihtoon vain puoleksi vuodeksi. Tapahtuuko kaikki tunnehärpäkkeet sitten vain nopeammassa tahdissa vai jääkö joitain vaiheita välistä?

Jouluisin terkuin I

LOMA!

Hyttyset seuras mua eteläänkin!

Olipa kerran loma, jonka kaikki kaksi viikkoa menivät niin että hupsista vaan.

Tätä lomaa seurasi koulupäivä, joka oli aika karu paluu todellisuuteen. Ei enää Madridia ja kultia tai omaa isäntäperhettä vaan oma ihana kimppakämppä, josta kaikki muut, lomattomat, nyt sattuivat olevan töissä, kun tulin kotiin.

No mutta, vaikka säät nyt olivat mitä olivat, Madridin vieressä vuorillakin -2,5C (ja kaikki kun puhuu aina et Epsanjassa on lämmintä!!!), niin loma on kuitenkin aina loma.

Tässä sen tähden terkkuja Madridista ja Pausta!

Madridissa naminamikinkkupalat kutsuivat mua koko ajan syömään niitä ja Paussa nyt sattui ja tapahtui vaikka mitä.
Ei ikinä olisi uskonu heräävänsä päivään, jossa käsi nousee haudasta (joskin haudanvalmistelun seurauksena), ja mamma opettaa muksuaan kädestä pitäen pissimään keskelle kaupungin keskeisintä aukiota mitään häpeilemättä. Mut ei siinä mitään, onneksi pikkupojan velikin oppi siinä ohessa mihin pitää pissata - ja kaupungin kulmilla pissaajien sukupolvi on taas pelastettu.

Etten nyt saa teitä kaikkia ihan huippukateellisiksi, niin jätän ruuat nyt kuvailematta tässä. Loppuun saatte kuitenkin maistaa palan Madridin ja Paun tunnelmia :)

Bisous

PAU:

Ensimmäinen pisupaikka

Ilmanen hali :)

Blondit

Oma koti kullan kallis

Olihan ne vuoretkin vielä paikoillaan

MADRID:

Joku oli ottanut mun kämppiksen tyylin ;)

Tehtiin pieni roadtrip vuorille.

Paikallinen harakka

Kulttuurishokista selviytyminen

Tässä keinoni selviytyä kulttuurishokista: 

Koettuani jo lukuisia kulttuurishokkeja olen nyt viimeistään tullut siihen lopputulokseen, että tasapainon säilyttäminen on erityisen tärkeätä silloin, kun halutaan välttää oikein vahva kulttuurishokki. Jokaisella on nimittäin oma elämänsä myös kotimaassaan tai maassa, josta on lähtenyt toiseen kulttuuriin. Jotta integroituminen uuteen kulttuuriin on mahdollista, on hyvä ainakin alkuun tasapainotella molempien kulttuurien välissä. Esimerkiksi, mikäli tulee ikävä kaveria kotipuolessa, on hyvä puhua hänen kanssaan, reagoida tunteeseen, eikä vain yrittää ignoorata sitä. Tunteet nimittäin kasaantuvat, ja kulttuurishokki voimistuu. Kulttuurishokissa tunteita tulee ja menee, ja siksi niitä ei kuitenkaan tule ottaa liian vakavasti – täytyy ottaa vain vaihtariasenne eli relata.

Ensimmäisellä ja toisella kerralla, kun olen lähtenyt Suomesta lähtenyt kauemmaksi aikaa maailmalle, on kulttuurishokki päässyt pärähtämään päin naamaa. Varsinkin Argentiinassa ollessani kulttuurishokki oli hyvin vahva kielimuurin takia, ja välillä tunteet pääsivät kiehumaan. Yritin sopeutua paikalliseen kulttuuriin yli kaiken jopa niin, että laiminlöin yhteydenpidon Suomeen. Se ei auttanut, vaan tunsin itseni vaan yksinäisemmäksi.

Tällä kertaa päätin tehdä asiat erilailla, ja se on toiminut loistavasti. Olen ollut säännöllisesti yhteydessä kaikkiin kavereihini myös kotosuomessa – ollut vähemmän extreme yrittäessäni sopeutua, enkä ole luonut itselleni ihmissuhteitani sääntöjä kuten ”puhu vain ranskaa tänään”, ”suomea ei saa puhua”, ”hengaa tänään ranskalaisten kanssa” jne. Kiitos tämän, asiat ovat sujuneet sutjakammin ja voin elää rennommin. Täytyy myöntää, ette ehkä ole kehittynyt niin nopeasti kielen kanssa, mutta rento olo välittyy ulospäinkin ja lisää kaiken maalaisten kavereiden määrää.

Kulttuurishokista puhuttaessa on myös hyvä muistaa, että kulttuurishokissa kaikki tunteet ovat sallittuja, kunhan niitä käsitellään oikein. On oikein, ärsyttää, itkettää, naurattaa, ihmetyttää ihan mitä vain. Mutta vaikka kuinka tuntuisi, että tekevätpä nämä X-maalaiset kaiken niin hankalasti, (ja luultavasti he niin tekevätkin,) ei pidä sitä heille kuitenkaan päräyttää päin naamaa. Kyse on kuitenkin vain erilaisista tottumuksista, joissa ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tehdä asioita. On vain erilaisuutta – ihmisiä ja kulttuureja. Ja juuri niihinhän haluttiin tutustua kun maailmalle lähettiin J

Tässä  kuvassa vielä tiivistettynä kulttuurishokin vaiheet Australiaan lähtijän näkökulmasta http://gncf9am.wordpress.com/2012/09/16/culture-shock-8/ (Accessed 30/10/2012)

Tähän loppuun huvittava sarjis kultturishokin huomaamisesta ja hyödyllinen blogi kulttuurishokista J
http://studyabroad.universiablogs.net/2012/04/23/coping-with-culture-shock/ (Accessed 30/10/2012)

Tsemppiä kaikille, jotka kokevat/ovat kokeneet kulttuurishokin!

Ei niin onnekas alkuviikko

Tämä viikko alkoi mahtavasti. Nimittäin tämä...

...vaihtui tähän:

SATEESEEN!

Mutta ei siinä mitään, päätin kuitenkin lähteä hymy kasvoillani kouluun sateesta huolimatta. Hymy kuitenkin hyytyi vähintään siinä vaiheessa, kun astuin lammikkoon. Ei siinä muuten mitään, mutta tietenkin kaikki vedet lensivät suoraan sisään avonaisesta ballerinastani!

Täällä maanantait tuppaavat alkamaan aina näin sateisissa - tervetuloa Pariisiin!

Sitä seuraavaa sateista maanantaiaamuna odotellessa aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Aurinkoisiin tunnelmiin pääsee ehkä näiden Madrid-kuvien siivittämänä:

Kaiken näköisiä tallaajia täältäkin löytyy, Osa 1

Pariisi kun suurkaupunki on, tänne mahtuu ties minkä näköistä tallaajaa. Jo pelkästään eri kaupunginosien erot ovat valtavat. Sen tähden täytyy myöntää, etten ole tavannut kaikista tyypeistä vasta kuin murto-osan. Silti haluan jakaa teidän kanssanne tähän mennessä kiinnostavimmat tyypit, joihin olen törmännyt pääasiassa täällä La Defensessa:

Tyyppi 1: Peräänjuoksevat naistennaurattajat

Tyyppi 2: Kerjäläiset

Alatyyppi: Omituiset kerjäläiset: puhutko englantia

Tyyppi 3: Business ihmiset

La Defense, kotikulmani ja Ranskan liike-elämän ja pääkonttorien keskus, on joka aamu pullollaan töihin rientäviä liikemiehiä ja -naisia. Väriä tänne kuitenkin tuovat erilaiset mukaa vilahtavat ihmistyypit. Konttorien nurkillä istuskelee kerjäläisiä, joilla on edessään kyltti "J'ai faim, donnez-moi des sous." 

Jotkut ovat kuitenkin kehittäneet mielenkiintoisemman tavan kerjätä: puhua englantia. Kerran tullessani koulusta kotiin eräs pukuun pukeutunut mies istui penkillä ja kysyi, puhunko englantia. Tietenkin vastasin myöntävästi, vaikka vieraille miehille ei saisikaan puhua. Tämä kyseinen mies alkoi höpöttää kaikkea kuoleesta vaimostaan Kanarian lomiin. Lopulta hän kysyi, että olisiko minulla antaa ruokaa hänelle, sillä hän ei kuulemma ollut nukkunut eikä syönyt päiviin. Mikäs siinä, täällä kerjäläisilläkin on näköjään tyylia. Sillä tämä mies on istunut samaisella penkillä puku päällään useampanakin kertana.

Tällä samaisella paluumatkalla sain tutustua myös toiseen tyyppiin: Peräänjuokseviin naistennaurattajiin. Kävelin lupsakasti, mutta mitään sanomattomasti takaisin koulusta kotiin ohittaen ihmisiä kuten tavallisestikin. Huomasin ikkunasta, että eräs poika oli unohtanut jotain luokseen ja kääntyi kannoillaan. Tämä mies kuitenkin juoksi perääni ja sanoi, että hänestä olen nätti ja että han halusi vain sanoa sen. Kiitin. Siinä sitten hetki rupateltiin kunnes molempien oli mentävä.

Kotiin päästyäni kerroin tapahtuneesta ihmeissäni kämppikselleni, koska eihän tällaistä tapahdu Suomessa. Kämppikseni vain tuhahti, että noitahan riittää, niille pitää vaan sanoa "kiitos" ja jatkaa matkaansa.

Tämä tapaus ei siis ollut ainut laatuaan, kuten eivät muutkaan pariisilaiset ihmistyypit.

Suurkaupungin sykettä

Sitä ei aina muista asuvansa suurkaupungissa, sillä arki vie mukanaan. On paljon esitelmiä, pyykkiä, ruokaa ja yleistä hengausta. Mutta kenties sitä se elämä suurkaupungissa juuri on, hektistä paikallisille, ja rauhallista uuteen tutustumista turisteille. Ainakin töihin kiirehtivät businessihmiset törmäilevät löntysteleviin turisteihin.

Itse en kuitenkaan halua tyytyä elämään ainoastaan arkea koko lyhyen vaihtoni ajan, ja siksi tässä teillekin luettavaksi intensiivinen lauantaini:

Lauantaini lähti käyntiin viiden tunnin business cultures -esitelmärupeamalla yliopistolla (arkipäiväosa). Sieltä kuitenkin matka jatkui muutaman muuttujan (vaihtareiden kanssa muuttujia ilmaantuu kuin tyhjästä), lounaan ja kodin kautta Pariisin keskustaan Technoparaatia metsästämään.

Technoparaati on siis tapahtuma, jossa tällä kertaa 13 rekkaa kulki paraatissa paikasta X paikkaan Y pitkin Pariisin katuja niin, että jokaisessa rekassa on eri DJt soittamassa eri musiikkia, ja ihmiset bailaavat hitaasti kulkevien rekkojen ympärillä ja osa kyydissä. Tapahtuman saldo: hyvää musiikkia, mielettömästi ihmisiä, maassa, täysin veressä makaava mies, ähkytäynnä olevat metrot.

Technoparaatista matka jatkui kodin ja taksi-/metroseikkailuiden jälkeen italialaiselle illalliselle nautiskelemaan pastaa ja punaviiniä. Ilta ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän, vaan loppuilta kului clubin VIP-puolella tyttöjen ja ilmaisen kuoharin kera.

Samanlaista iltaa Helsinkiin odotellessa!

-I

PS. Tästä eteenpäin julkaisen suosiolla n. joka toinen viikko tekstiä ja joka toinen viikko kuvia, sillä koitan ehtiä nauttia tästä suurkaupungin sykkeestä enemmän ;)

Ranskalaiset, vähentäneet tupakointia?

Tupakka tappaa, sehän on fakta. Jos se tappaisi vielä nopeastikin, arviolta kaikki pariisilaiset olisivat varmasti jo kuolleet. Ja minäkin, sillä täällä ei voi välttyä passiiviselta tupakoinnilta. Nimittäin käytännössä kaikki paikalliset ystäväni ja tuttuni polttavat, mukaan lukien vaihtarit. Onhan tupakointi nimittäin hyvä tapa tavata uusia tuttavuuksia, kollektiivinen tapahtuma - ainakin Ranskassa.

Yhdellä kansainvälisistä oppitunneistamme vaihtareilta kysyttiin asioita, jotka ovat yllättäneet hiedät ekojen viikkojen aikana Ranskassa. Eräs aasialainen toverini ihmetteli sitä, kuinka koulujen ja työpaikkojen edustat ovat aina täynnä tupakoitsijoita. Hänen kotimaassaan tämä olisi kiellettyä. Täällä sen sijaan niin oppilaat kuin monet opettajatkin turruttelevat rinta rinnan tupakkejaan. Sivistynyt opettajamme vastasi tähän, että tilannehan on jo kohentunut entisestään, sillä tupakointia vastaan on käyty näkyvää kampanjaa viime vuosina. Ehkä parempi niin, sillä tilastojen mukaa vuonna 2010 (http://sante-medecine.commentcamarche.net/contents/tabac/01_le-tabac-des-statistiques-alarmantes-qu-il-faut-connaitre.php3#les-statistiques) 66 000 ranskalaista kuoli tupakan aiheuttamiin sairauksiin..

No, mutta enköhän minäkin tänne joukkoon ihan hyvin sulaudu myös tupakoimattomana, sainhan sentään eilen kouluun kävellessäni mainoslahjaksi sytkärinkin. J'ai un feu, joten tulkaahan beibet iskemään mua!

Tässä vielä piristykseksi muutama kuva Pariisista ja luonnon kauneudesta. Vaikka onhan tupakkakin, ainakin koristetupakka, kaunis kasvi, harmi vain kun sen virjely vie niin paljon pinta-alaa pois ravintokasveilta (http://www.tupakkaverkko.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=99&Itemid=0).

Cheers!

Todelliseksi pariisilaiseksi parissa viikossa

Todelliseksi pariisilaiseksi voi tulla näköjään parissa viikossa, tai vähemmässäkin ajassa. Pariisilaisuutta nimittäin mitataan ainakin kaverini mukaan "metroissa". Eiffel-torni on turhuke ja ylimääräistä aikaa ei aina ole. Tai on, mutta suurin osa ajasta kuuluu metrossa matkustamiseen. 

Metroista saa muutenkin helposti väännettyä puheenaiheita. Niistä nimittäin jotkut suoraan sanottuna haisevat. Lisäksi on metroasemia, joille ei pitäisi mennä iltaisin, on keskusmetropysäkkejä, metrokarttoja, metrolinjoja ja tietenkin ainaista metrolla matkustamista.

Tänään, kun pariisilainen ystäväni kysyi, mitä pidän Pariisista, vastasin, että tykkään Pariisista, mutta minusta tuntuu, että vietän liikaa aikaa metrossa. Tätä kommenttia seurasi seuraavat hurraahuudot:

ah aha haha ^^

NORMAL !!!

le problème n°1 de tous les parisiens

Bravo Iina :) ! C'est officiel ... tu es viens de devenir parisienne

la Tour Eiffel ne sert à rien, c'est le METRO le vrai sujet

^^ !!!

Minusta on tullut pariisitar! Olen ystäväni mukaan virallisesti pariisilainen, sillä metroissa kulkeminen on pariisilaisten ongelma numero yksi, kuuma peruna.

Nyt takaisin olemaan pariisilainen, palaillaan!

Ensimmäisen viikon tunnelmia

Ensimmäinen viikko on kulunut pääasiassa La Defensessa (kuva ylhäällä) kulttuurishokilla maustettuna. Tunnelma La Defensessa on varsin erilainen muuhun Pariisiin verrattuna. Paikka on lyhyesti kuvattuna moderni ja täynnä töihin rientäviä business ihmisiä, mutta silti mukava paikka asua, jossa kaikki tarvittava on lähellä.

Kulttuurishokin piirre yksi: väsyttää. Myös valvominen saattaa aiheuttaa osansa väsymyksestä..

Kulttuurishokin piirre kaksi: asiat tuntuvat arkisilta eikä kaikesta jaksa innostua.

 Muut oppilaat tosin jaksavat, joten on nähtävyyksiäkin tullut kierreltyä. Edes evästäminen Eiffelin kupeessa ei antanut "kiksejä", (toisaalta tornin kun näkikin jo neljättä kertaa, mutta SILTI). 

Normaalisti tämä vaihe kulttuurishokista tulee myöhemmin kuin heti alussa, mutta tällä kertaa tämä vaihe iski jo ensimmäisellä viikolla pariksi päiväksi.

Toisaalta keskustelu saksalaisen vaihto-oppilaan kanssa asiasta antoi myös erilaisen näkökulman: olisiko Eiffel-torni vielä kiinnostavampi itse löydettynä, mikäli sitä ei olisi jo nähnyt niin moneen kertaan kuvista? 

Kulttuurihokin piirre kolme: nälän tunteen vaihtelut. Toisena päivänä on jatkuva nälkä ja seuraavana ei huvita enää syödä ollenkaan.

Toisaalta on helpompi olla vaihdossa maassa, jonka ruokatottumukset tietää. Supermarketissakin on mukavampi suunnistaa, kun pystyy lukemaan kylteistä mistä mitäkin löytyy. Kuitenkin eteen on sattunut jo yllätyksiä, joita ei muistanut. On esimerkiksi lähes mahdotonta löytää hehtaarimarketista pekonisiivuja ja ruokakermaa. Isoja kinkku”viipaleita” sen sijaan löytyy hyllyittäin. 

Pakkauksissa on suomalaisten vanhojen tuttujen leikkelepakettien sijaan 2-10 kappaleen jättikinkkuleikepakkauksia noin 15 eri merkissä hyllyissä rivissä (kuvassa esimerkki kinkkupakkauksista).

Kaiken alku

Ota siivet selkään ja lennä pois tutusta ja turvallisesta, riko tottumukset.







Ranskassa taas. Ja vaihdossa. Tälle kertaa vain Pariisissa. Edellisestä vuodesta Etelä-Ranskassa AFS-kansainväisyyskasvatusjärjestön (www.afs.fi) kanssa onkin jo vierähtänyt tovi, neljä vuotta.

Tämä vaihto tuo tullessaan uuden alun, itsenäistymistä ja teorian käytäntöön panoa. On hauska nähdä, kuinka voimakas kulttuurishokki sitä tällä kertaa tulee, vai huomaako shokkia edes, vaikka onkin ICL:ää (Intercultural Learning) koittanutkin jo muille opettaa.

Syy, miksi tämän blogin perustin, on se, että tämä toivottavasti voi opastaa ja innostaa muita. Ensimmäinen vaihtokokemukseni oli erittäin haastava, sillä kieltä en osannu juuri lainkaan kun ensimmäisen kerran Ranskaan saavuin, mutta nyt se jo luonnistuu vallan eri tavalla. Haluankin nähdä, miltä tuntuu ehkä osiltaan helpompi, ainakin erilainen vaihto samassa maassa. Sillä jokaisellahan on aina oma kokemuksensa vaihdosta, oli missä tahansa päin maailmaa tai jopa samassa kaupungissa. Kaikki on kiinni ajasta, paikasta ja tuurista. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa olla vaihdossa, on vain variaatoita. Ja vaikka yksi, kaksi tai kaikki kosketukset vieraiden kulttuurien kanssa olisivatkin olleet enemmän tai vähemmän onnekkaita, kaikki voi muuttua, ja muuttua jopa arkipäiväiseksi. Sillä lopulta kaikki on vain arkipäivää, just handling with other people as everyday.

Tää blogi onkin ikkuna elämään Pariisissa, kaksinkertaisin vaihtarin arkeen kulttuurishokkeineen ja huippuineen. Koitan kerätä tähän yhteen fiiliksiä tuntemuksistani vaihdon aikana kuvin, aforismein ja lyhyin tekstein jaettavaksi vähintään kerran viikossa.

Nauttikaa!

-i

"Travelling is the only thing you buy that makes you richer."