Kämppikset

"Aika kuluu nopsaan, kun paljon tapahtuu. Nopeemmin kuin hoksataan, se iltaan rauhoittuu.."

Näin lauletaan Sinisen talon nallessa. Totuuden nimissä en koskaan pitänyt ohjelmasta, vaikka katsoinkin sitä pienenä, mutta siinä tunnarissa oli jotain tarttuvaa - siinä oli totuutta. Neljän kuukauden vaihto nimittäin kului todella nopeasti, vaikka välillä aika tuntuikin laahustavan kuten silloin, kun en esimerkiksi löytänyt suomalaisten reseptien aineksia kaupoista tai tuntui yksinäiseltä. Mutta varsinkin viimeinen kuukausi oli aikamoista laukkaa, sillä toisinaan pelkäsin kauhulla, että aika ei riitä mihinkään, enkä näe enkä koe Pariisia tarpeeksi ja toivoin, että voisin jäädä pitemmäksi aikaa, joten "täytyihän" minun tehdä kaikki osoittaakseni tämä vääräksi.

Siksi vaihtoni viimeinen kuukausi kului kuin lennossa. Kävin Belgiassa, Madridissa, crêperiessä, La Rochellessa, riitelin, sovin, söin hyvää ruokaa, nautin hyvästä seurasta, järjestin pikkujoulut, nautin elämästä ja tein mielettömän määrän kouluhommia, joista suurin ylpeyden aiheeni on 52-sivuinen Dashboard Managing People -kurssille. Mutta mikä parasta, tutustuin paremmin ihmisiin. Minulle ihmiset ovatkin kaikki kaikessa. Vaikka joku paikka olisi ulkoisesti kuinka upea tahansa ja kaiken tulisi olla täydellistä, mutta tuntee olonsa yksinäiseksi tai jos ihmisien kanssa ei viihdy, ei paikkaa voi tuntea kodikseen. Onneksi minulla kävi kuitenkin tuuri ja sain "perheen", kämppikseni, joita minun on jo ikävä. Ilman heitä minulla ei olisi ollut kodikas olo, enkä olisi syönyt "perheillallisia". Kiitos heille jokaisesta Wii-pelistä, illallisesta ja pienistä sanoista, jotka poistivat yksinäisyyteni tunnetta tai ikävää. Kaikki elämässä on kuitenkin kiinni pienistä teoista.

Nyt päivä kuitenkin kääntyy iltaan, kuten tämän bloginkin kohtalo. Palasin takaisin Suomeen jo joulukuussa, mutta rauhoittuminen tuntui vaikealta, kuten kiireisten päivien jälkeen tuppaa tapahtumaan. Nyt ikävä, yksinäisyyden tunteet ja muu paluushokki kuitenkin alkavat viimein väistyä, ja päivät rauhoittua iltaan. Alan päästä kiinni Suomen arkeen ja hyväksyä paluuni. Mutta kuten tapahtumarikkaan päivän jälkeen tapahtuu, minulla on sydän muistoja ja ihania ihmisiä täynnä. Haluankin kiittää teitä lukijoita kiinnostuksestanne ja sanoa "heihei". Tämä blogi rauhoittuu nyt iltaan, mutta kuten me nuoret tiedämme: Ilta saattaa olla päivän loppu, mutta silti mahdollisuuksia täynnä! ;)

Nauttikaamme siis vuorokauden mukanaan tuomista iloista, joka hetkestä. Kiitos teille, kiitos kämppiksilleni ja kiitos kaikille, jotka olivat osallisina tässä hienossa vaihtokokemuksessa. 
Ja eihän sitä koskaan tiedä mitä yö tuo tullessaan, ehkä myös jotain muistoja ja uutisia tähänkin blogiin myöhemminkin ;)






PS. Mikäli jäi vielä matkakuume päälle tai kuvat maailmasta kiinnostavat, tässä ajankuluksi valokuvablogini:

http://worldisalwaysbeautiful.blogspot.fi/

"My stories run up and bite me on the leg - I respond by writing down everything that goes on during the bite. When I finish, the idea lets go and runs off." -Ray Bradbury

Pohjolan naiset - metsästäjien jälkeläisiä?

Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän huomaan yhden piirteen meissä suomalaisissa naisissa - olemma suoraan alenevassa polvessa metsästäjiä. Kanssasisaremme Ranskassa ja Argentiinassa ovat tottuneet, että heitä metsästetään, mutta meillä Pohjolassa sen metsästämisen hoidamme me naiset.

Suomessa klubejen tanssilattiat muuttuvat taistelukentäksi, jossa viidakon kaikki naaraat taistelevat paikan komeimmasta uroksesta. Uroksen huomiota yritetään kiinnittää itseen mitä uskomattomimmin keinoin, mutta ehkä yleisin tyyli on tarttua tuumasta toimeen ja mennä höpöttelemään tai kiemurtelemaan suoraan uhrin eteen. Riippuen uhrista, keinot puravat tai sitten eivät. Jos eivät, niin seuraavan saaliin perään, mikäli potentiaalisia riittää. Tottahan toki jotkut kuitenkin tykästyvät vain valioyksilöihin.

Mielenkiintoinen asettelu kuitenkin syntyy, kun nämä metsästäjänaaraat saatetaan vieraaseen ympäristöön. Siellä eivät välttämättä pädekään samat viidakonsäännöt, vaan metsästäjänaaraista koitetaan tehdä uhreja. Mutta villieläin kun sisällä asuu, niin nämä naaraat tuppaavat pistämään urosten päät sekaisin. Olisi mukava nähdä, milloin nämä naaraat luopuvat metsästämisestä.

Olkaapa siis varuillanne pojat, näitä metsästäjiä näkee nimittäin jo ympäri maailmaa. Eikä vain baareissa, vaan pohjolan metsästäjät valloittavat myös muualla.

Tämä tyttö lähteekin tästä nyt myöskin metsästämään - tällä kertaa kylläkin hyviä arvosanoja. À la prochaine!

Kulttuurishokkia - koti-ikävä

Tällänen tulisi tarpeeseen

Loma oli ja loma meni. Se toi myös mukanaan jotain ihmeellistä - koti-ikävän. Siis ihan kunnon koti-ikävän. Haaveilen vaan ihmisten tapaamisesta ja jouluruuasta. Noh onneks mul on tossa glögipullo ja enkelisuklaata odottamassa pikkujouluja ;)

Ei siinä koti-ikävässä muuten mitään ihmeellistä, mutta tää on ensimmäinen kerta koskaan, että mulla on tällänen koti-ikävä. En yleisesti ole ikävöivää tyyppiä, lähinnä sellasta "JEEEE, kaikkiii uusii juttui ja paikallista elämää"-tyyppiä, mutta nyt kaikki on kääntynyt ihan päälaelleen. Oon ihan MAMAAAAAAAAA HALUUN KOTIIIIN!! Kaipa mulla on vaan liian ihania ihmisiä Suomessa/maailmalla odottamassa ;)

Mutta tosisssaan kun puhutaan, tää koti-ikävä uskoakseni pääsi kehittymään siitä, että olen ensimmäistä kertaa ollut ihan kunnolla yhteydessä ihmisiin kotopuolessa, skypettäny viikottain jne. Mutta ei sekään vielä mitään, mutta kun piti mennä ja nähdä ihmisii lomilla, nyt on vaan ikävä :)

Edellisestä vaihdosta muistan kyllä parikin kertaa, kun koti-ikävä pääsi yllättämään - alussa ja tammikuussa. Alussa ikävöi kotona olevii kavereita, koska ei tuntenut vielä uudesta maasta ketään. Tammikuu taas oli surun kuukausi kavereiden palattua kotiin ja uuden vuoden alettua ei ihan niin vauhdikkaissa merkeissä :D o nyt tunnen ihmisii kyllä ihan mukavasti ja uusi vuosikaan ei oo vielä ovella niin hmm.

Mutta tästä koti-ikävästä tuli mieleen erään semester-vaihtarin kysymys siitä, että aina orientaatioleireillä puhutaan vuosioppilaitten mielialakäyrästä - siitä miten tunteet muuttuu vuoden aikana - mutta mitäs sitten tapahtuu, kun lähteekin vaihtoon vain puoleksi vuodeksi. Tapahtuuko kaikki tunnehärpäkkeet sitten vain nopeammassa tahdissa vai jääkö joitain vaiheita välistä?

Jouluisin terkuin I

LOMA!

Hyttyset seuras mua eteläänkin!

Olipa kerran loma, jonka kaikki kaksi viikkoa menivät niin että hupsista vaan.

Tätä lomaa seurasi koulupäivä, joka oli aika karu paluu todellisuuteen. Ei enää Madridia ja kultia tai omaa isäntäperhettä vaan oma ihana kimppakämppä, josta kaikki muut, lomattomat, nyt sattuivat olevan töissä, kun tulin kotiin.

No mutta, vaikka säät nyt olivat mitä olivat, Madridin vieressä vuorillakin -2,5C (ja kaikki kun puhuu aina et Epsanjassa on lämmintä!!!), niin loma on kuitenkin aina loma.

Tässä sen tähden terkkuja Madridista ja Pausta!

Madridissa naminamikinkkupalat kutsuivat mua koko ajan syömään niitä ja Paussa nyt sattui ja tapahtui vaikka mitä.
Ei ikinä olisi uskonu heräävänsä päivään, jossa käsi nousee haudasta (joskin haudanvalmistelun seurauksena), ja mamma opettaa muksuaan kädestä pitäen pissimään keskelle kaupungin keskeisintä aukiota mitään häpeilemättä. Mut ei siinä mitään, onneksi pikkupojan velikin oppi siinä ohessa mihin pitää pissata - ja kaupungin kulmilla pissaajien sukupolvi on taas pelastettu.

Etten nyt saa teitä kaikkia ihan huippukateellisiksi, niin jätän ruuat nyt kuvailematta tässä. Loppuun saatte kuitenkin maistaa palan Madridin ja Paun tunnelmia :)

Bisous

PAU:

Ensimmäinen pisupaikka

Ilmanen hali :)

Blondit

Oma koti kullan kallis

Olihan ne vuoretkin vielä paikoillaan

MADRID:

Joku oli ottanut mun kämppiksen tyylin ;)

Tehtiin pieni roadtrip vuorille.

Paikallinen harakka

Kulttuurishokista selviytyminen

Tässä keinoni selviytyä kulttuurishokista: 

Koettuani jo lukuisia kulttuurishokkeja olen nyt viimeistään tullut siihen lopputulokseen, että tasapainon säilyttäminen on erityisen tärkeätä silloin, kun halutaan välttää oikein vahva kulttuurishokki. Jokaisella on nimittäin oma elämänsä myös kotimaassaan tai maassa, josta on lähtenyt toiseen kulttuuriin. Jotta integroituminen uuteen kulttuuriin on mahdollista, on hyvä ainakin alkuun tasapainotella molempien kulttuurien välissä. Esimerkiksi, mikäli tulee ikävä kaveria kotipuolessa, on hyvä puhua hänen kanssaan, reagoida tunteeseen, eikä vain yrittää ignoorata sitä. Tunteet nimittäin kasaantuvat, ja kulttuurishokki voimistuu. Kulttuurishokissa tunteita tulee ja menee, ja siksi niitä ei kuitenkaan tule ottaa liian vakavasti – täytyy ottaa vain vaihtariasenne eli relata.

Ensimmäisellä ja toisella kerralla, kun olen lähtenyt Suomesta lähtenyt kauemmaksi aikaa maailmalle, on kulttuurishokki päässyt pärähtämään päin naamaa. Varsinkin Argentiinassa ollessani kulttuurishokki oli hyvin vahva kielimuurin takia, ja välillä tunteet pääsivät kiehumaan. Yritin sopeutua paikalliseen kulttuuriin yli kaiken jopa niin, että laiminlöin yhteydenpidon Suomeen. Se ei auttanut, vaan tunsin itseni vaan yksinäisemmäksi.

Tällä kertaa päätin tehdä asiat erilailla, ja se on toiminut loistavasti. Olen ollut säännöllisesti yhteydessä kaikkiin kavereihini myös kotosuomessa – ollut vähemmän extreme yrittäessäni sopeutua, enkä ole luonut itselleni ihmissuhteitani sääntöjä kuten ”puhu vain ranskaa tänään”, ”suomea ei saa puhua”, ”hengaa tänään ranskalaisten kanssa” jne. Kiitos tämän, asiat ovat sujuneet sutjakammin ja voin elää rennommin. Täytyy myöntää, ette ehkä ole kehittynyt niin nopeasti kielen kanssa, mutta rento olo välittyy ulospäinkin ja lisää kaiken maalaisten kavereiden määrää.

Kulttuurishokista puhuttaessa on myös hyvä muistaa, että kulttuurishokissa kaikki tunteet ovat sallittuja, kunhan niitä käsitellään oikein. On oikein, ärsyttää, itkettää, naurattaa, ihmetyttää ihan mitä vain. Mutta vaikka kuinka tuntuisi, että tekevätpä nämä X-maalaiset kaiken niin hankalasti, (ja luultavasti he niin tekevätkin,) ei pidä sitä heille kuitenkaan päräyttää päin naamaa. Kyse on kuitenkin vain erilaisista tottumuksista, joissa ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tehdä asioita. On vain erilaisuutta – ihmisiä ja kulttuureja. Ja juuri niihinhän haluttiin tutustua kun maailmalle lähettiin J

Tässä  kuvassa vielä tiivistettynä kulttuurishokin vaiheet Australiaan lähtijän näkökulmasta http://gncf9am.wordpress.com/2012/09/16/culture-shock-8/ (Accessed 30/10/2012)

Tähän loppuun huvittava sarjis kultturishokin huomaamisesta ja hyödyllinen blogi kulttuurishokista J
http://studyabroad.universiablogs.net/2012/04/23/coping-with-culture-shock/ (Accessed 30/10/2012)

Tsemppiä kaikille, jotka kokevat/ovat kokeneet kulttuurishokin!

Ei niin onnekas alkuviikko

Tämä viikko alkoi mahtavasti. Nimittäin tämä...

...vaihtui tähän:

SATEESEEN!

Mutta ei siinä mitään, päätin kuitenkin lähteä hymy kasvoillani kouluun sateesta huolimatta. Hymy kuitenkin hyytyi vähintään siinä vaiheessa, kun astuin lammikkoon. Ei siinä muuten mitään, mutta tietenkin kaikki vedet lensivät suoraan sisään avonaisesta ballerinastani!

Täällä maanantait tuppaavat alkamaan aina näin sateisissa - tervetuloa Pariisiin!

Sitä seuraavaa sateista maanantaiaamuna odotellessa aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Aurinkoisiin tunnelmiin pääsee ehkä näiden Madrid-kuvien siivittämänä:

Kaiken näköisiä tallaajia täältäkin löytyy, Osa 1

Pariisi kun suurkaupunki on, tänne mahtuu ties minkä näköistä tallaajaa. Jo pelkästään eri kaupunginosien erot ovat valtavat. Sen tähden täytyy myöntää, etten ole tavannut kaikista tyypeistä vasta kuin murto-osan. Silti haluan jakaa teidän kanssanne tähän mennessä kiinnostavimmat tyypit, joihin olen törmännyt pääasiassa täällä La Defensessa:

Tyyppi 1: Peräänjuoksevat naistennaurattajat

Tyyppi 2: Kerjäläiset

Alatyyppi: Omituiset kerjäläiset: puhutko englantia

Tyyppi 3: Business ihmiset

La Defense, kotikulmani ja Ranskan liike-elämän ja pääkonttorien keskus, on joka aamu pullollaan töihin rientäviä liikemiehiä ja -naisia. Väriä tänne kuitenkin tuovat erilaiset mukaa vilahtavat ihmistyypit. Konttorien nurkillä istuskelee kerjäläisiä, joilla on edessään kyltti "J'ai faim, donnez-moi des sous." 

Jotkut ovat kuitenkin kehittäneet mielenkiintoisemman tavan kerjätä: puhua englantia. Kerran tullessani koulusta kotiin eräs pukuun pukeutunut mies istui penkillä ja kysyi, puhunko englantia. Tietenkin vastasin myöntävästi, vaikka vieraille miehille ei saisikaan puhua. Tämä kyseinen mies alkoi höpöttää kaikkea kuoleesta vaimostaan Kanarian lomiin. Lopulta hän kysyi, että olisiko minulla antaa ruokaa hänelle, sillä hän ei kuulemma ollut nukkunut eikä syönyt päiviin. Mikäs siinä, täällä kerjäläisilläkin on näköjään tyylia. Sillä tämä mies on istunut samaisella penkillä puku päällään useampanakin kertana.

Tällä samaisella paluumatkalla sain tutustua myös toiseen tyyppiin: Peräänjuokseviin naistennaurattajiin. Kävelin lupsakasti, mutta mitään sanomattomasti takaisin koulusta kotiin ohittaen ihmisiä kuten tavallisestikin. Huomasin ikkunasta, että eräs poika oli unohtanut jotain luokseen ja kääntyi kannoillaan. Tämä mies kuitenkin juoksi perääni ja sanoi, että hänestä olen nätti ja että han halusi vain sanoa sen. Kiitin. Siinä sitten hetki rupateltiin kunnes molempien oli mentävä.

Kotiin päästyäni kerroin tapahtuneesta ihmeissäni kämppikselleni, koska eihän tällaistä tapahdu Suomessa. Kämppikseni vain tuhahti, että noitahan riittää, niille pitää vaan sanoa "kiitos" ja jatkaa matkaansa.

Tämä tapaus ei siis ollut ainut laatuaan, kuten eivät muutkaan pariisilaiset ihmistyypit.